Kesävirkkausta




Minua näköjään kesällä puree virkkauskärpänen, sillä virkannut olen melkoisen paljon tänä kesänä. Isoäidinneliöprojekti on edelleen kesken, mutta hyvässä vauhdissa (palasia pitäisi olla nyt tarpeeksi ja olen niitä jo yhdistellytkin, mutta lanka loppui mökillä kesken ja projekti jäi taas vaiheeseen). Välillä olen leikannut vanhoja trikookankaita matonkuteeksi tarkoituksena virkata niistä kaikennäköisiä pieniä kivoja juttuja. Yhden värin sain nyt leikattua kokonaan kerälle ja pääsin lopulta virkkaamaankin. Nyt onnistuin mielestäni hyvin tuon kuteen paksuudessa, viime kesänä tein liian paksua kudetta (tähän testimattoon) ja sen virkkaaminen oli tosi hankalaa. Nyt yritin leikata sentin levyistä suikaletta ja aika hyvin pysyin mitassa. Kangas on singletrikoota eli ohutta trikookangasta, joka käpristyy kivasta rullalle väripuoli ulospäin.

Tuloksena oli nyt kori, jonne kuitenkin varmasti lankojen ja isoäidinneliöiden sijasta pääsee kaikennäköistä pientä mökin tilpehööriä, kuten ympäriinsä lojuvat aurinkorasvapurkit, lasten laastarit yms. Virkkuukoukkuna oli 8 mm koukku. Aluksi pelkäsin, että korista tulee liian lörppö ja se ei pysy muodossaan, mutta kiinteät silmukat pitävät sen hyvin kuosissaan. Aluksi tarkoituksena oli virkata Esteri-kori, mutta johtuen joko virkkaajasta tai trikookuteesta, en saanut reunasta kaunista vaan se lörpötti pahasti ulospäin. Päädyin siis vaihtamaan mallin tähän kahvalliseen koriin, ja tuli paljon kivampi lopputulos. Aloitus on siis Esteri-korin ja kahvat sovelsin kahvallisen korin ohjeesta, eli sekoitusversio tämä on. Lopputuloksesta tykkään kyllä ja väri on ihanan pirteä. :)

Korin alla on tänä kesänä huonekalumaalilla maalaamani Ikean Bekväm keittiöjakkara, mikä toimii meillä välillä ylimääräisenä ruokapöydän tuolinakin mökillä. Ihan paras keittiön apuväline.Taustalla näkyvä takkaprojekti sen sijaan on kesken... Mies "vähän kokeili", miten vanha maali irtoaa takan pinnasta. Hän raaputti sen käytännössä käsin pois, joistain irtosi tosi hyvin, joistain kohdista vähemmän hyvin. Nyt tarvittaisiin varmaankin massiivinen pölyhuputus ja rälläkkä, jolla takka hiottaisiin lopullisesti tiilikuosiinsa. Savilaasti putoili kuitenkin tiilien välistä siihen malliin, että todennäköisesti pitäisi tehdä vähän lisätä laastia ja sitten vasta tehdä homma. Saatetaan laiskoina ihmisinä kuitenkin vain päätyä siihen, että rapataan tai maalataan takka valkoiseksi uudestaan tai katsellaan sitä tuollaisena. Pitää tuumailla asiaa varmaankin ensi kesään...


---

Apparently, I feel like crocheting in the summer time :). This time I did a little basket for little things to keep in our summer cottage. This time I managed to cut right size carpet rags, not too wide as earlier. The rags are cut from single tricot fabric. 

The pattern is mixed from this and this pattern. I did not manage to crochet the Esteri-basket version's lace border nicely so I had to unravel and do the handles. However, I like this result much more and I was happy to notice that the tricot crochet keeps its shape well and is not too loose. The hook was 8 mm (size L), and the rags were about 1 cm ~ 0,8" wide.

Kommentit

  1. Ihanan pirteä pikkuinen kori! Näyttää kivalta keltaisen jakkaran kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. kiva kori.:) Täälläkin on yksi johon on iskenyt virkkausinto tänä kesänä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit