Back to work




Elokuu aloitti meillä uuden ajanjakson jälleen. Pojat päivähoitoon ja minäkin töihin mammaloman jälkeen. Päivähoidon aloittajilla on mennyt erittäin hyvin, tosin pienempi sairastaa ensimmäistä flunssaa tätä kirjoittaessani.

Modassa 4/2011 oli ihana kesäinen neulejakkumalli, joka sopii oikein hyvin back to work -neuleeksi :). Onneksi eräs neulekerholainen oli tehnyt tästä versionsa jo ja pääsin sovittamaan sitä ennen kuin aloitin oman työni. Jouduin vähän pienentämään silmukkalukua ja tekemään kavennuksia selkäpuolelle. En mielestäni ole mikään notkoselkätyyppi, mutta jotenkin usein selkäpuolelle jää ikävä pussi, jos mallissa ei ole mitään muotoilua. Tein etu- ja takakappaleet yhtenä kappaleena pitkillä 100 cm pyöröpuikoilla, joten pystyin välillä mittailemaan neuletta päälleni kavennusten edetessä. Ja ihan hyvä tuli, ehkä niitä silmukoita olisi voinut sittenkin olla muutama enemmän, sillä neule istuu nyt just eikä melkein. Ei parane lihoa syksyn tullessa. ;) Napit joudun ehkä vaihtamaan isompiin sittenkin, sillä napinrei'istä tuli vähän liian isot.




Täytyy sanoa, että valitsemaani lankaan kehittyi viha-rakkaus -suhde työn edetessä. Lanka oli ihanaa neuloa ja mukavaa päällä, mutta kerissä oli liian paljon solmuja. Yhdessäkin kerässä jopa kolme solmua. Argh!

Malli: Naisen rypytyskoristeinen jakku (Delphine by Sublime Yarns) (Moda 4/2011)
Lanka: Debbie Bliss Prima, 80 % Bamboo 20 % Merino Wool. Pesu 30 C, silitys 1 piste.
Puikot: 3,5 mm ja 4 mm.

Kommentit

  1. Kaunis! Sopii sullekin hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kiva neule ja sopii sinulle. Tulin vastavierailulle, kun huomasin, että olit liittynyt blogini lukijaksi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit