Pieni tonttu



Pitkään aikaan ei ole tullut ommeltua mitään lapsille. Se on jotenkin tuntunut niin vaivalloiselta: Ensin pitäisi kaivaa kankaat esiin puolitoistavuotias apunaan (eli kankaat on hetkessä levitelty mytyiksi ympäri asuntoa, niiden kanssa on leikitty kukkuu-leikkiä ja muita peuhausleikkejä). Sitten kankaiden leikkauksen ajan jalassa roikkuu kitisevä puolitoistavuotias, joka haluaisi osallistua saksi- ja nuppineulahommiin ja loukkaantuu verisesti, kun homma kielletään häneltä. Tyhmä äiti, vai mitä? Sitten ompeluyritysten aikana kaasupoljinta on painelemassa innokas puolitoistavuotias, joka innostuu saadessaan itse ompelukoneen hurisemaan. Juu ei. Minusta ei ole ompeluhommiin tällä hetkellä, illalla olen työpäivän jälkeen liian väsynyt moiseen puuhaan.

Tämäkin hiippatakki on väsätty melkein yli vuosi sitten, kun pikkuveli ei vielä osannut liikkua. Takista piti tulla isoveljen hienostelutakki, mutta siitä tulikin pikkuveljen, koska takki osoittautui alkuperäiselle käyttäjälleen liian pieneksi. Nyt se on vähän liian iso pikkuveljelle, mutta silti niin sopivasti ihana - pikku tontulta meidän menijä näyttää ja on tässä menossa uimahalliin.





Kaava on muistaakseni oma sovellukseni jostain Ottobren perustakista ja huppu on leikattu siihen lisäksi vapaalla kädellä. Tällaisiä hiippahupputakkeja oli yli vuosi sitten lähes jokaisessa käsityöblogissa, joku järkeväkin kaava näihin taisi olla olemassa. Kangas on puuvillakangasta ja tilattu Huvikankaasta aikoinaan. Vuorikankaana on myös puuvillakangasta, Eurokankaasta muistaakseni. Välissä on ohut vanu.

Kommentit

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit