Joining a new ball of yarn

Olen varmaan aiemminkin maininnut neulekerhostamme, jossa neulon ihanien ystävieni kanssa. Siellä jaetaan välillä kullanarvoisia vinkkejä, puhutaan ohjeista ja malleista ja jaetaan tietoa siitä, miten joku homma neuloessa kannattaa tehdä tai miten joku homma tehdään helpommin. Osa näistä asioista on varmasti sellaisia, jotka ehkä toisille lukijoilleni ovat itsestäänselvyyksiä, osa taas ehkä näistä vinkeistä saattaa ilahtua. Yritän tästä lähtien jakaa näitä vinkkejä myös täällä, jos niistä jollekin jotain iloa olisi. Kokoan ne myös tuohon erilliselle sivulle, jonne pääsee klikkaamalla Vinkit - Tips 'n Tricks -välilehteä. Ensimmäinen vinkkini on peräisin erään neulekerholaisen äidiltä. Vinkki koskee uuden kerän vaihtamista näkymättömällä tavalla ja siten ettei langanpäitä tarvitse varsinaisesti mitenkään päätellä neulalla ommellen tämän jälkeen kuitenkin siten, ettei kahta langanpäätä neulota normaalipaksuisina yhteen (kuten aiemmin tein). Onko tämä lukijoilleni tuttu tapa, oletteko koskaan törmänneet tällaiseen? Itse olen päätellyt langanpäät näin nyt viimeiset kaksi vuotta lähes kaikissa neuletöissäni ja tapa on toiminut todella hyvin.

I have mentioned here earlier about my knitting club, which is a great place of charing different tips and tricks of knitting. I am planning to share some of those tips here, although some of those ideas might be familiar to others. However, some might find these tips helpful and I am happy of that. All of my tips are about making knitting easier. I am starting a Vinkit - Tips 'n Tricks -tab, and collecting all of these tips there, also. My first tip is about joining a new ball of yarn with "knitting in" method in a very invisible way. In this way you don't have to sew the yarn ends with tapestry needle. I have woven my yarn ends in this way for two years now, and I can tell that this is very functional way to do it. 


#1 Tip: Joining a new ball of yarn with knitting in method in an invisible way / Uuden kerän vaihtaminen neuletyöhön näkymättömästi

1. Yarn ran out, leave a 6"/15 cm tail. NOTE: The wrong side (purl side) of the work is being worked in this example. You can do this trick also when working right side, just leave the yarn tails on the wrong side of the work.
1. Lanka loppui, jätä noin 15 cm pätkä jäljelle. Huom! Tässä esimerkissä tehdään työn nurjaa puolta. Voit tehdä saman myös työn oikealla puolella, kunhan jätät langanpäät työn nurjalle.





2. Unravel the tail and divide it into two tails.
2. Jaa tuo 15 cm pätkä kahtia.




3. Take a new ball of yarn and divide the beginning of the yarn into two pieces as the tail (approximately over 6"/15 cm).
3. Ota uusi kerä lankaa ja jaa myös kerän alun langanpää kahteen noin 15 cm:n matkalta.



4. Take the other half of the beginning of a new ball and the other half of yarn tail from your work and join those yarns together as one yarn (in a way that the yarn end of a new ball leaves approx. 2"/5 cm tail to the Wrong side of your work) and knit with that yarn approx 4"/10cm. Leave the yarn ends on the wrong side of the work.
4. Ota toinen puoli uuden kerän alun langasta ja toinen puoli työhön jääneestä langanpäästä ja yhdistä ne vierekkäin (jätä langanpäät työn nurjalle siten, että uuden kerän langanpäätä jää noin 5 cm pätkä myös) ja neulo noilla langoilla noin 10 cm.





5. Then continue working with the yarn from new ball of yarn joining the new halfs together. 
5. Sitten jatka neulomista uuden kerän langalla liittäen uuden kerän langanpäät yhteen.




6. There are now two places on the wrong side of the work where the new ball of yarn and old working yarn meet. You can tie two knots those yarn ends together (that is on two places), so you do not have to weave them in.
6. Työn taakse jää nyt siis kaksi päättelykohtaa, jossa yhdistyvät uusi ja vanha langapää. Voit solmia nuo langanpätkät, eikä niitä tarvitse sen kummemmin päätellä.




In this way you will get knitted in joining and the place where new ball of yarn meets the finished skein is just as thick as the normal yarn and it is not visible at all on the right side of the work.

Kommentit

  1. Näppärän näköinen systeemi. Itse teen useimmiten Fassetin mallilla.
    Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse päättelin usein aikaisemmin tai neuloin päällekkäin kahta lankaa yhtä aikaa, jolloin langanvaihto näkyi. Kannattaa kokeilla tätä! Hyvää Uutta Vuotta sinullekin :)

      Poista
  2. Täytyypä kokeilla tuota, minä olen aina vaan päätellyt langat neuleeseen.
    Hyvää uutta vuotta! Lumipallopipo on melkein valmis, siitä tulee ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankojen päättely on mun mielestä kamalan vaivalloista ja hidasta, eli tykkään tästä systeemistä tosi paljon. Ihanaa nähdä valmis lumipalloversiosi sitten :)

      Poista
  3. Tämä on loistava vinkki, olen käyttänyt joka työssä siitä asti, kun kyseinen neuloja sen kerhossa esitteli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ja tosiaan ihan näkymätön. :) Ja nopeakin vielä, kun ei tarvitse sählätä sen päättelyn kanssa.

      Poista
  4. Minä teen muuten samoin, mutta teen tämän säie kerrallaan, siis yksi pois ja uuden langan yksi uusi mukaan. Jos on paljon säikeitä, niin yksi säie liikaa langassa ei haittaa mitään ja teen sitten yhden uuden säikeen verran liikaa langassa. Näin tehden napsin sitten vain roikkuvat säikeet poikki. Ei tarvitse solmia, eivätkä pitkällä langanvaihtomatkalla tulleet säikeen päät mitenkään haittaa nurjilla. Jos pää tulee oikealle puolelle käytössä, niin pää vain koukulla nurjalle.

    Minikoo

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit