Ihan pipoja









Veera Välimäen Lankaleikki-kirjassa oli ihana Lippapipon malli. Mutta kun mä olen tämmöinen säätäjä, niin oli tietenkin eri lanka, mitä ohjeessa. Ohuempi ihan selvästi, kun en päässyt lähellekään ohjeen neuletiheyttä. Päätin kuitenkin ryhtyä hommaan ja tehdä lapsille pipot miesten (ja vähän isommassa) koossa saadakseni lasten koon pipot. Ja lankana oli siis Handun ihana käsinvärjätty 100 % merinosukkalanka, sopivan värikkäänä värikkäille pojille.

Mallin kanssa oli vähän ongelmia ja kokosinkin Ravelryyn (tänne ja tänne) ne muokkaukset joita tein malliin. Osin muokkaukset johtuivat langanvalinnastani. Mielestäni kavennuskerroksia oli ohjeessa liikaa (virhe?), sillä minulle riitti yhteensä kaksi kavennuskerrosta. Mallineule oli hauskaa neuloa, vaikka aluksi meni hieman hitaasti ja vaati vähän keskittymistä. Mutta kyllä se siitä sitten lähti nopeamminkin menemään. Lippoja muokkasin reilusti. En tiedä johtuiko langasta vai mistä, mutta lasten koon lippakin lörpsähti lapseni silmille täysin, joten tein puolet vähemmän kerroksia lipan pituuteen kuin ohjeessa. Muuten lipan leveydet noudattavat silmukkamääriltään ohjetta, mutta olen poiminut isoveljen lippaan silmukat siten, että yhden silmukan aina yhden silmukan matkalta ja pikkuveljen lippaan 3 silmukkaa kahden silmukan matkalta (noudattaen Veeran ohjeessa antamaa senttimetrimittaa, josta lippa piti poimia). Ihan ei tullut kummastakaan mallin mukainen, mutta hauskat ne on näinkin. Lisäksi lakin kokonaiskorkeusmitta oli lapselle mielestäni turhan suuri, jos se olisi ollut lyhyempi ehkä lippakin olisi istunut paremmin ja siitä olisi voinut tehdä isomman (toisaalta paksummasta langasta olisi tullut vielä isompi lippa). Nyt noudatin lasten ohjeen lakin kokonaiskorkeusmittaa (vaikka ympärysmitoissa siis aikuisten määrä silmukoita).

Langan väri blokkaantui hauskasti läiskiksi isoveljen lakissa, jossa on 8 silmukkaa enemmän ympärysmitassa kuin pikkuveljen lakissa. Pikkuveljen lakki on enemmän raidallinen.

Pattern: Lippapipo by Veera Välimäki
Yarn: Handu Merino 100% Sport
Needles: 3 mm & 6 mm.

Project notes and modifications, here and here

Kommentit

  1. Hyvin sopii tuo monivärinen lanka tähän, tosi hauskat efektit! Samanlaiset muokkaukset tähän pipo-ohjeeseen päädyin minäkin tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravelrysta lukiessa ilmeisesti vähän kaikilla on näyttänyt olevan jonkin sortin ongelmia lipan kanssa. Mutta ihania toteutuksia sieltä löytyy :)

      Poista
  2. Onpa ihanan pirteät pipot ja pojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pojat tykkäävät kyllä pipoistaan, pipokelejä odotellessa ;)

      Poista
  3. Hauskasti lätäköityi värit :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista!

Suositut tekstit