Lautalattia
Kesämökkiremontti on edistynyt niin, että vintti on melkein valmis. Vielä joitakin listoja puuttuu, sekä lopullinen sisustus, mutta nukkumisvalmis se jo on. Päätettiin tehdä vintti ensin, että päästään sinne nukkumaan - sitä ennen nukuttiin ahtaasti alakerran kammarissa. Mies on käytännössä tehnyt kaiken itse veljensä apurinaan, kun minä olen viihdyttänyt lapsia ja juossut taaperon perässä.
Mökin vintti oli todella huonossa kunnossa. Seinissä ja katossa oli pinkopahvit ja vanhat tapetit, jotka repeilivät ja roikkuivat jo pahasti. Ne revittiin kokonaan pois rakenteisiin asti. Mitään lämpöeristeitä me ei laitettu seiniin eikä kattoon, sillä sellaisia vintillä ei oikeastaan ollutkaan, sillä se on ollut jo pitkään vain kesäkäytössä. Ja kesäkäytössä se tulee olemaankin. Ainoa hyväkuntoinen osa talossa oli ulkokuistilta vintille vievät portaat, niitä vierustavat seinät ja vintin lautalattia.
Vintti on vino, lattia laineilee hassusti, laudat ovat painuneet tai kohoilleet. Silti vintin lautalattia ja sinne vievät jyrkät portaat ovat mielestäni se kaikkein paras juttu koko mökissä. Niistä näkee mökin elämänkulun. Lattialaudoissa on kulumisjälkiä ja lautojen välissä rakoja. Elämää.
Portaikko on ihana, kuin minun mummolassani, paitsi että se oli maalattu tumman punaiseksi :)
VastaaPoista