Lyhyt matkaraportti Tsheljabinskistä

- Lenin-setä seisoi vielä kaupungin keskusaukiolla -

Matkustimme siis koko perheen voimin Etelä-Uralille, Tsheljabinskiin, keskellä kesäkuuta. Ainakin yksi lukija toivoi matkakertomusta ja ajattelin sen myös omaksi ilokseni kirjoittaa muistiin. Mutta vain melko lyhyesti ja suurpiirteisesti. :) Matkakuvat voi katsoa aikaisemmasta postauksesta.

Matka oli yhdistetty työ- ja lomamatka. Mies töissä, muu perhe lomaili. Matka kotiovelta Helsingistä hotellille Tsheljabinskiin kesti kahdeksan tuntia. Lento oli Koltsovo Airportille, Jekaterinburgiin, josta oli vielä parin tunnin ajomatka Tsheljabinskiin. Tie oli huonokuntoisin moottoritie, jossa olen ikinä matkustanut. Se oli kyllä asfalttia, mutta kuoppia, railoja ja töyssyjä täynnä. Kylmät routaiset talvet tehneet tehtävänsä ja tiet ovat näköjään se viimeisin, mihin Venäjällä rahaa laitetaan. Me kaikki saimme silti jotenkin nukuttua koko ajomatkan (pienin poika nukkui myös lentomatkan), vaikka autossa ei ollut käytännössä jousitusta ollenkaan. Turvaistuimet olimme sentään saaneet lapsille mukaan paikalliselta suomalaisperheeltä.

Hotelli ei ollut mikään luksushotelli, mutta lähellä miehen työpaikkaa ja sama hotelli, jossa mies töiden puolesta yöpyy, joten saimme olla mahdollisimman paljon yhdessä, eikä miehen työmatkoihin mennyt paljoakaan aikaa. Kuuma vesi oli poikki käytännössä koko matkan ajan, kävimme aamuisin henkeä haukkoen kylmässä suihkussa. Hotellin aulassa oli lappu, jossa sanottiin, että koko kaupungin kuuma vesi on poikki 31.5-14.6. ja rakennukset siirtyvät käyttämään omaa kuumavesikattilaansa, jos sellainen on. Hotellillakin kuulemma on. 18. pvä kuumasta vedestä ei ollut tietoakaan, vieläkään, ja kuumaa vettä taisi tulla vasta toiseksi viimeisimpänä matkapäivänämme, joka oli 20. päivä. Onneksi matkan aikana oli muuten suhteellisen lämpimät ilmat, noin 20 astetta melkein joka päivä. Mitään helteitä ei silti juurikaan nähty ja tuuli oli päivisin melko kova.

Päiväni kuluivat lasten kanssa hengailupuistoissa oleskellen. Yleensä me haettiin jotain eväitä kaupasta ja syötiin puistossa tai sitten käytiin jossain ravintolassa syömässä lounasta. Kielimuuri oli melkoinen ja ravintola-asiakkuuskin hankalaa, sillä en osaa käytännössä yhtään venäjää ja kukaan ei osannut englantia eikä ravintoloissa ollut englanninkielisiä ruokalistoja. Se tuotti ainakin alkumatkasta muutamia hankaluuksia, esim. lapseni söi yhtenä päivänä lounaaksi sipsejä, kun yritin tilata ranskalaisia perunoita ;D. Olen aika monessa paikassa matkustanut, mutta missään muualla ei ole kielen kanssa ollut näin hankalaa. Tein ko. sattumuksen jälkeen muistion kännykkään vanhemmalle pojalle tilattavista ruokalajeista, ja yritin etsiä italialaisia ravintoloita - spaghetti bolognese on kuitenkin spaghetti bolognese myös venäjäksi. :)

Odotin, että kaupunki olisi ränsistyneempi, mitä se sitten olikaan, kun kaikki sanoivat, että Tsheljabinsk on ruma ja Jekaterinburg hieno. Ruma Tsheljabinsk kyllä oli, vaikka oli siellä hetkittäin ihan kauniitakin rakennuksia ja paikkoja. Varsinkin julkiset liikennevälineet olivat vanhoja ja hyvin palvelleita. Sähköjohdot olivat kehitysmaamaisesti sijoitettu ihan miten sattuu. Autoteillä ei ollut sadevesiviemäröintiä ollenkaan, minkä huomasimme eräänä sadepäivänä, kun autot käytännössä uivat teillä ja meidän piti loikkia pikkukengillämme pois ostarilta - vettä oli nilkkoihin asti. Kävelypuistoissa oli sitten viemäröinti, mutta kaivonkannet saattoivat olla irti ja keikahtaa (tämän kuulimme suomalaisperheeltä myöhemmin, kun ihmettelin heille erään vanhemman naisen hätäänyttä sähellystä pikkuveljen kävellessä kaivonkannen yli). Myöhemmin näimmekin pari avonaista kaivonkantta kauempana keskustasta.

Kun olin aina suomalaistyyliin poikieni kanssa liikenteessä aamupäivisin, en juurikaan törmännyt rattaita työntäviin kanssasisariin. Ihmettelinkin, mitä paikalliset äidit ja/tai lastenhoitajat tekevät lasten kanssa aamupäivisin. Leikkipuistot ja ostareiden crazy parkit aukesivat vasta klo 11-12. En sitten tiedä, oliko tuo syy vai seuraus ensimmäiselle. Leikkipuistot olivat vanhoja, mutta eivät lapset sitä huomanneet varsinkin, kun niissä oli paljon enemmän tekemistä kuin normaalissa suomalaisessa leikkipuistossa: Oli hoplop-tyylistä leikkipaikkaa, huvipuistolaitteita, köysikiipeilyrataa puiden välissä, eläintarha (villieläimet ihan liian pienissä häkeissä), ja sitten ihan normaalia hiekkalaatikkopuistoa. Kaikki oli maksullista, mutta halpaa ja usein oltiin melkein ainoita puistoissa. Kaupungillakaan ei juurikaan tullut vastaan rattaita työntäviä ihmisiä, vaan ihmiset kantoivat lapsiaan, mikä tuntui vähän hassulta näin suomalaisnäkokulmasta.

Kovin erikoista tekemistä kaupungista ei näiden jo mainittujen lisäksi löytynyt. Yleisesti voi sanoa, että ruoka oli hyvää, se tuotiin ravintoloissa usein eri aikaan pöytään niin, että lapset joutuivat odottamaan välillä ruokaansa tuskallisen kauankin. Paikallinen expat-rouva kertoi, että se taitaa olla täkäläinen tapa, kun ei näille ole niin väliä, että tuleeko ruoka yhtä aikaa. Ne, joilla on ruoka edessä ravintolassa, syövät, ja ne joilla ei ole, tanssivat. Tavaraa ravintoloihin tilataan sitten kun varasto loppuu, ja eräässä ravintolassa minä sain viimeisen Corona-oluen, joka sieltä löytyi ja sekin oli vanhentunut päivämäärän mukaan huhtikuussa (silti join :P). Varsinkin laman aikaan kuulemma ravintolat myivät usein "ei oo:ta", ja pitivät ruokalistalla vain vähän valinnanvaraa.

Venäläisketjujen vaatteet olivat hiukan halvempia kuin Suomessa, mutta merkkitavara vähän kalliimpaa. Kengissä sama juttu. Ruoka ja palvelut olivat halpoja (kävin kampaajalla tasaamassa kuontaloa: 100 ruplaa = 2,5 euroa). Uudet ostoskeskukset olivat hienoja, ja niissä oli paljon tekemistä lasten kanssa, mm. pienoiskeilausta lapsille.

Shoppailla olisin halunnut enemmänkin, mutta narisevan 4-vuotiaan kanssa se ei tuntunut kovin miellyttävältä ja sitten kun oltiin koko perhe koossa, oli luksusta vaan olla nelistään ja katsella yhdessä kaupunkia. Eräästä kaupasta ehdin kuitenkin bongata nämä ballerinat mukaani ja kovasti olen tykännyt. Aivan ihanat jalassa!

Liikenne kaupungissa oli pelottovan sekavaa. Näin 10 päivän aikana neljä kolaria. Kuskit eivät välittäneet kaistamerkinnöistä mitään ja toisaalta, miten olisikaan voinut välittää, sillä risteykseen tullessa kaistoja saattoi olla merkittynä viisi, mutta risteyksen jälkeen enää kolme. Takaisin lentokentälle lähtiessämme oli myöhäinen iltapäivä ja päästiin katselemaan auton ikkunasta vähän maisemiakin kaupungin ulkopuolelta. Talot olivat melko vanhoja puuhökkeleitä, ihan pelotti ajatella, miten ihmiset tarkenevat niissä kylmät Siperian talvet. Keskivertotienesti maaseudulla on 150 €/kk. Jos meillä olisi ollut aikaa ja auto käytössä, olisimme voineet käydä katsomassa lähistöllä sijaitsevaa kuparikaivoskylää, josta luonto on täysin kuollut. Se sijaitsee lähellä Majakin ydinjätteenkäsittelylaitosta. 

Olen ihan tyytyväinen, ettei meidän perheen tarvitse muuttaa tuonne, vaikka siltä yhdessä vaiheessa kevättä näyttikin. Toisaalta nähtyäni suomalaisperheen asunnon ja talon ja lapset, jotka puhuivat sujuvaa venäjää, niin ehkä olisin siellä vuoden väliaikaisesti voinut asustellakin. Syksyä kohti miehen reissut kuitenkin vähentyvät vain yhden viikon reissuun kerran kuukaudessa.